Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurpitsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurpitsa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. tammikuuta 2015

Paahteinen kurpitsakeitto limellä ja chilillä




















Tarvitset:

- 1 iso kokoinanen kurpitsa (esim. hokkaido, myskikurpitsa)
- n. ½-1dl oliiviöljyä
- 1-2 kuivattua chilin palkoa
- mustapippuria, suolaa
- ½ tuore lime
- kasvislientä (1 kasvisliemikuutio + n. 1l vettä)

1. Kuori, poista siemenet ja pilko kurpitsa suuriin osiin. Murskaa kuivatut chilinpalkot ja sekoita se oliiviöljyn ja muiden mausteiden (mustapippuri, suola) kesken.

2. Sivele kurpitsat öljyseoksella ja pistele haarukalla. Paahda kurpitsat uunissa 200 asteessa n. 30-45 min. Kurpitsat saavat ottaa reilusti väriä pintaan.

3. Liuota kasvisliemikuutio n. 1 litraan keittettyyn veteen. Laita paahdetut, reilusti pehmentyneet kurpitsan palat erilliseen astiaan ja lisää sekaan valmis kasvisliemi. Soseuta kurpitsat tasaiseksi keitoksi. Nesteen määrällä voit määrittää keiton paksuuden eli jos keitto on mielestäsi liian paksua, lisää nestettä.

4. Purista valmiin keiton sekaan puolikas limen mehu ja tarjoile heti.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Pasta kurpitsakastikkeella ja mustapapupihvit


Kurpitsan vallankumous jatkuu... ja tämä on oivallinen ruoka Halloween-kemuihin!

 Kurpitsapasta:

- iso kurpitsan puolikas (n. 400gr)
- oliiviöljyä
- tuorepastaa (*tai munaton kuivapasta vegaani-versioon) 
- n. 3-4dl pastan keitinvettä
- mustapippuria, suolaa

1. Puolita iso kurpitsa (esim. Hokkaido), kuori ja poista siemenet. Aseta kurpitsan puolikas uunipellille, sivele se kauttaaltaan oliiviöljyllä ja pistele haarukalla. Paahda uunissa 200 asteessa n. 30min. 

2. Keitä tuorepasta ohjeen mukaan runsaasti suolatussa keitinvedessä. Pastan pitää olla 'al dente' - eli älä ylikeitä! 

3. Rouhi hieman mustapippuria ja suolaa paahtuneen kurpitsan päälle ja pilko kurpitsa hieman pienimmiksi paloiksi soseutusta varten. Lisää kurpitsan sekaan n. 3-4dl pastan keitinvettä (tai keitä vesi erikseen esim. vedenkeittimellä) ja soseuta tasaiseksi. Yhdistä soseutettu kurpitsa ja pasta keskenään.


Vegaaniset mustapapupihvit  (4 kappaletta):

- n. 170gr valmiita mustapapuja
- 1rkl maissitärkkelystä
- 1rkl oliiviöljyä
- 1rkl kuorimattomia seesaminsiemeniä
- 2 valkosipulinkynttä
- 1tl korianterijauhetta
- 1 kuivattu chili-palko (tai tuoretta chiliä)
- mustapippuria, suolaa

1. Huuhtele valmiit mustapavut mahdollisesta suola/säilytysliemestä. Murskaa pavut survimella - massan ei tarvitse olla tasaista, vaan "sattumia" saa jäädä.

2. Lisää murskattujen papujen joukkoon ruokalusikallinen maissitärkkelystä ja oliiviöljyä, sekä murskatut valkosipulinkynnet, sekoita.

3. Murskaa kuivattu chili-palko pieneksi, lisää se ja muut loput mausteet massan sekaan ja sekoita tasaisesti. Laita taikina jääkaappiin hetkeksi kylmettymään (n. 30min tai siksi aikaa kun paahdat kurpitsaa edellisen ohjeen mukaan).

4. Muotoile taikinasta paksuhkoja pihvejä ja ruskista pannulla kuumassa öljyssä molemmin puolin. Tarjoile esimerkiksi kurpitsapastan kanssa edellisen ohjeen mukaan!







* Tuorepasta on useimmiten tehty kananmunaan ja valitettavasti valmis, munaton tuorepasta on joko ilmeisesti sula mahdottomuus tai kiven alla. Näin ollen, jos haluat pastasta vegaanisen, tee se munattomaan kuivapastaan. Keitä myös kuivapasta 'al dente', eli keitä hieman vähemmän aikaa mitä varsinaisessa ohjeessa lukee. Ihanne tietysti on itsetehty pasta ja netistä löytyykin lukemattomia ohjeita kuinka tehdä itse vegaaninen, munaton tuorepasta.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kurpitsapuuro




















Kurpitsapuuro kahdelle:

- n. 100gr kurpitsaa (esim. Hokkaido)
- 2dl kaurahiutaleita
- 1-2rkl tummaa ruokosokeria
- 1tl kanelia

1. Leikkaa noin 100 grammaa kurpitsaa pieniksi paloiksi. Keitä kurpitsat ½ litrassa vettä ja anna kurpitsojen hieman pehmetä.

2. Survo kurpitsat perunasurvimella tai haarukalla pienemmiksi, lisää sitten kaurahiutaleet joukkoon. Lisää haluamasi määrä ruokosokeria ja kaneli puuron sekaan, ja anna puuron hautua kypsäksi.

Voit lopuksi soseuttaa puuron sauvasekoittimella, jos haluat puurosta tasaista.

torstai 23. lokakuuta 2014

Kurpitsariisi paistetulla vuohenjuustolla




















Noin neljään annokseen tarvitset:

- puolikas kurpitsa
- tummaa riisiä
- kasvisliemikuutio
- ruokakermaa
- kypsää tomaattia
- lehtikaalta
- vuohenjuustoa
- mausteita (esim. mustapippuri, chili, suola)


1. Kuori puolikas kurpitsa, poista mahdolliset siemenet ja viipaloi. Kiehauta kurpitsat pehmeiksi kiehuvassa vedessä.

2. Soseuta pehmenneet kurpitsat sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi (soseuttaessa jätä hieman keitinvettä, jotta soseesta tulee hieman "juoksevaa") ja lisää loraus kermaa sekä mausteet, sekoita tasaiseksi. 

3. Keitä riisi kasvisliemessä ohjeen mukaan (neljälle). Sekoita keitetty riisi ja kurpitsasose keskenään ja annostele lautasille. 

4. Aseta riisin päälle pilkotut tomaattilohkot ja lehtikaalin lehtiä haluamasi määrä. Lisää hieman suolaa ja mustapippuria tasaisesti annoksen päälle.

5. Pilko jääkaappikylmä vuohenjuusto kiekoiksi (esim. pari kiekkoa per annos) ja paista vuohenjuustokiekot molemmin puolin kuumalla pannulla öljyssä niin, että pinta ruskistuu kullanruskeaksi. Aseta vuohenjuustot annoksen päällimäiseksi.



* Annoksesta saat vegaanisen jättämällä ruokakerman pois ja vaihtamalla   vuohenjuuston esimerkiksi paistettuun tofuun.